Euroopan unioni on lykännyt merkittävää äänestystä, joka käytännössä kieltäisi uusien polttomoottoriautojen myynnin vuodesta 2035. Taustalla on Saksan selvitysvaatimus, kuinka lähes hiilineutraaleja synteettisiä polttoaineita voitaisiin hyödyntää polttomoottoreissa. Asiasta uutisoi Bloomberg.
Nyt EU:n ja Saksan viranomaiset yrittävät päästä kompromissiin. Saksa tahtoo jonkinlaisia vakuuksia synteettisten polttoaineiden käytöstä vuoden 2035 kiellon jälkeen. Ei ole selvillä, mitä tämä käytännössä tarkoittaisi.
– On ristiriitaista, kun EU:n komissio vaatii korkeita ilmastonsuojelutavoitteita, mutta toisaalta vaikeuttaa näiden tavoitteiden saavuttamista liian kunnianhimoisen sääntelyn avulla, Saksan liikenneministeri Volker Wissing sanoi lainsäätäjille perjantaina maan alahuoneessa.
EU:n ministerien oli tarkoitus suorittaa rutiiniäänestys tiistaina.
Euroopan unionin jäsenvaltioiden hallitusten pysyvien edustajien komitea kuitenkin lykkäsi viivästystä myöhempään ajankohtaan. Asian vahvisti Ruotsin edustaja Daniel Holmberg Twitterissä.
Tämänkaltainen viime hetken käänne on erittäin poikkeuksellista Euroopan unionin päätöksenteossa. Aiheesta löydettiin sopu viime vuoden lokakuussa, jonka vuoksi tulevan äänestyksen ajateltiin olevan pelkkä muodollisuus.