Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Kokoomusaktiivi kuoli liikenneonnettomuudessa – poliisi epäilee rikosta

Poliisi on aloittanut lauantaina Kolmostiellä Ylöjärvellä sattuneen risteyskolarin tutkinnan. Tapahtuneessa henkilöauto suistui risteykseen pysähtynyttä pakettiautoa päin. Kolarissa menehtyi ylöjärveläinen kunnallispoliitikko Antti Teivaala (kok.).

Rikosepäilystä uutisoi ensimmäisenä Aamulehti.

Tutkinnanjohtaja, rikoskomisario Marko Peltonen Sisä-Suomen poliisista kertoi Aamulehdelle, että menehtynyt oli pakettiautossa, joka oli tulossa Hiekkamaantieltä Kolmostielle. Teivaalan on kerrottu olleen kuljettamassa vaalitelttoja onnettomuuden sattuessa.

Teivaala oli autossa yksin. Henkilöautossa oli kolme henkilöä, joiden vointia Peltonen ei kommentoinut.

Rikoskomisario korostaa, että tutkinta on vasta alkuvaiheessa ja tapahtumien kulkua selvitetään.

Alustavien tietojen mukaan henkilöauto on ajanut muuta liikennettä lujempaa.

Tapausta tutkitaan liikenneturvallisuuden vaarantamisena tai törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena ja mahdollisesti myös kuolemantuottamuksena.