Alueellisia veroporkkanoita voitaisiin ottaa käyttöön myös Suomessa. Tuoreen selvityksen mukaan verokannustimien hyödyntäminen olisi oikeudellisesti mahdollista. Alueellisiin tukiin liittyy taloudellisia mahdollisuuksia, mutta myös riskejä. Mitään hokkuspokkus-ratkaisua rakenteellisista ongelmista kärsiville alueille verokannustimet eivät tarjoa.
– Alueellinen verokannustin yksistään ei ratkaise minkään alueen ongelmia, sanoi kauppatieteiden tohtori Markus Lahtinen valtiovarainministeriön tiedotustilaisuudessa tiistaina.
Lahtisen ja kauppatieteiden tohtori Tomi Viitalan laatiman selvityksen tavoitteena oli arvioida Suomen mahdollisuuksia ottaa käyttöön alueellisia verokannustimia yritysten kilpailukyvyn parantamiseksi sekä investointien ja osaavan työvoiman saatavuuden edistämiseksi rakenteellisista ongelmista kärsivillä alueilla.
Selvityksen lähtökohtana olivat useiden EU-maiden erityistalousalueet, joissa on käytössä verokannustimia alueelle investoiville ja siellä toimiville yrityksille. Selvityksen laittoi alulle valtiovarainministeri Annika Saarikko (kesk.).
Itä- ja Pohjois-Suomi tukikelpoisia alueita
Viitalan mukaan EU-oikeus ja erityisesti valtiontukisäännökset eivät sinällään estä verokannustimien käyttöönottoa, mutta sieltä tulee kuitenkin merkittäviä rajoituksia. Myöskään perustuslaki ei muodosta ilmeistä estettä kannusteille, mutta jos alueellisia tukia otetaan käyttöön, niiden oikeasuhtaisuutta pitää huolellisesti arvioida. Perustuslain osalta keskeisintä on yhdenvertaisuusperiaate.
Selvityksen perusteella alueellisia verohuojennuksia voitaisiin ottaa käyttöön joko sopimukseen Euroopan unionin toiminnasta sisältyvien alueellisia tukitoimia koskevien poikkeusten perusteella tai niin sanottuna vähämerkityksellisenä eli de minimis -tukena.
Ensin mainitussa vaihtoehdossa EU-oikeudesta tulevat keskeisimmät rajoitteet liittyvät yhtäältä tukikelpoisiin alueisiin, joilla verokannustimia voitaisiin myöntää, ja toisaalta enimmäistuki-intensiteetteihin eli siis siihen, paljonko tuensaajalle voidaan myöntää tukea.
Suomessa ei ole lainkaan EU-tasolla alikehittyneiksi katsottavia alueita eli niin sanottuja a-alueita, sen sijaan kansallisesti alikehittyneitä alueita eli c-alueita meiltä löytyy.
Suomessa tukikelpoisia alueita ovat Itä- ja Pohjois-Suomi kokonaisuudessaan. Muualla maassa on tukikelpoisia yksittäisiä kuntia. Sallitut enimmäistuet ovat 20–40 prosenttia tukikelpoisista investointikustannuksista yritysten koosta riippuen.
Jos verohuojennus toteutettaisiin de minimis -tukena, yrityskohtainen tuki pitäisi rajata nykysäännöin enintään 200 000 euroon kolmen vuoden ajanjaksolla. Osana valtiontukisäännösten lievennyksiä komissio on Viitalan mukaan ehdottanut, että vuodesta 2024 alkaen tuen enimmäismäärää nostettaisiin 275 000 euroon.
– Tässä (tuessa) on enemmän kansallista harkintavaltaa siinä, mille alueille ja minkä tyyppiseen toimintaan tällaista tukea myönnetään, Viitala kertoi.
Rukkausta yhteisöveroon
Kansainvälisen vertailun perusteella erityistalousalueiden keskeisin verohuojennus on määräaikainen täysi tai osittainen vapautus yhteisöverosta erityistalousalueelle investoivalle tai siellä toimivalle yritykselle.
Selvityshenkilöiden mukaan erityistalousalueista ja niihin liittyvistä alueellisista verokannusteista saadut eurooppalaiset kokemukset eivät tarjoa yksiselitteistä vastausta järjestelyn toimivuudesta osana aluepolitiikkaa. Alueiden menestyminen riippuu monesta tekijästä, joista osa liittyy itse alueen ja osa koko kansantalouden ominaisuuksiin. Jos alueen kehittämistä laiminlyödään muutoin, se voi kumota verotuksen keventämisellä saatavat hyödyt.
– Kun tietyissä maissa on otettu verokannustimia käyttöön ja sitten on muuten sivuutettu sen alueen kehittäminen, niin tulokset ovat olleet äärimmäisen heikkoja, Lahtinen kuvaili ja jatkoi:
– Jos infrasta ei ole pidetty huolta tai jos yrityksille ei ole saatavilla sen toimialan osaavia työntekijöitä, verokannusteet eivät yksistään pysty ratkaisemaan ongelmia. Kysymys on kokonaisuudesta.
Verotuksen keventäminen erityistalousalueella lisää lähtökohtaisesti alueen taloudellista toimintaa, mikä tasoittaa isoja alueellisia eroja arvonlisän muodostumisessa. Erityistalousalueet voivat lisäksi olla yksi mahdollinen vastaus kiristyvään kansainväliseen kilpailuun vihreän siirtymän investoinneista, mikä vahvistaisi koko kansantaloutta.
Naapurille voi koitua haittaa
Yksi merkittävä erityistalousalueisiin liittyvä riski on se, että lähialueiden talouskehitys taantuu, jos investoinnit keskittyvät lähes yksinomaan erityistalousalueelle.
– On ongelmatonta, jos vaikkapa joku vihreän siirtymän investointi siirtyisi Suomeen jostain muusta maasta. Mutta usein voi käydä niin, että näillä vierekkäisillä alueilla on samoja vahvuuksia ja se hyöty, mikä yhdellä alueella saavutetaan verokannustimien avulla, saattaa olla vastaavasti haitta sitten naapurialueelle, Lahtinen sanoi.
Lisäksi vaikutukset julkiselle taloudelle ovat muiden verotukien tapaan lähtökohtaisesti negatiiviset. Näitä vaikutuksia rajoittaa verokannustimien kohdistaminen pienen asukaskohtaisen bruttokansantuotteen seutukunnille.
– Hyvin toteutetut erityistalousalueet voisivat houkutella uusia investointeja ja työtä Suomeen. Näillä alueilla voitaisiin joustavoittaa verotuksen ohella myös luvitusta sekä muuta investointeja ja työvoiman saatavuutta hankaloittavaa sääntelyä. Näen, että erityistalousalueita on syytä kokeilla tulevalla vaalikaudella, ministeri Saarikko sanoi tiedotteessa.
Keskusta on aiemmin esittänyt, että koko maan kehittämiseksi Suomeen perustettaisiin vuoteen 2030 mennessä useita erityistalousalueita, joille annettaisiin erilaisia kannustimia.