Etelämantereella merijää kutistui helmikuussa ennätyspienelle alueelle toisena perättäisenä vuotena, kertoi EU:n Copernicus-ilmastopalvelu keskiviikkona.
Helmikuussa jääpinta Etelämantereen ympärillä kutistui 2,09 miljoonaan neliökilometriin. Taso on matalin sen jälkeen, kun satelliittiseuranta aloitettiin 45 vuotta sitten, ilmastopalvelu kertoi.
Myös yhdysvaltalaistutkijat vahvistivat viime kuussa uuden ennätyksen, mutta ilmoittivat vielä pienemmän pinta-alan: 1,79 miljoonaa neliökilometriä. Copernicusin mukaan ero johtuu erilaisista mittausmenetelmistä.
Tämän ja viime vuoden ennätysmatalat tasot ovat melkein kolmasosan alempia vuosiin 1981–2010 verrattuina.
Ilmastopalvelun varajohtajan Samantha Burgessin mukaan tilanne voi lopulta johtaa maailmanlaajuiseen merenpinnan nousuun.
– Napajäätiköt ovat herkkä indikaattori ilmastokriisistä, hän sanoi.