Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ruotsin energiajätti Vattenfall suunnittelee pienreaktoreja Ringhalsin ydinvoimalaan

Ruotsin valtion energiayhtiö Vattenfall tutkii SMR- eli pienreaktorien rakentamista Göteborgin lähellä sijaitsevan Ringhalsin ydinvoimalan alueelle. Selvityksen hankkeen toteuttamiskelpoisuudesta on määrä valmistua vuodenvaihteessa.

Vattenfall on keskustellut kuuden mahdollisen toimittajan kanssa ja aikoo nyt karsia ne kahteen tai kolmeen. Yhtiön ydinhankkeista vastaava Desirée Comstedt sanoo, että tarkoitus on käynnistää ainakin kaksi pienreaktoria Ringhalsiin, koska vain yhden rakentaminen ei olisi taloudellisesti kannattavaa.

Comstedtin mukaan uudet reaktorit voitaisiin ottaa käyttöön aikaisintaan 2030-luvun alkupuolella, jos hanke toteutuu.

Ringhalsissa olisi tilaa jopa kymmenelle pienreaktorille, mutta Comstedtin mukaan niin suurta määrä tuskin rakennetaan. Tällä hetkellä on vielä auki, hankkiiko Vattenfall suunnitelmat ja rakentaa yksiköt itse, vai ostaako se valmiin paketin. Tavoitellusta tehosta ei ole vielä päätetty. Pienydinvoimaloiksi määritellyt yksiköt ovat teholtaan yleensä enintään 300 megawattia.

Vattenfall on Ringhalsin ydinvoimalan pääomistaja.

Hankkeen toteuttamista uhkaa vaikeuttaa se, että Ruotsissa ei ole rakennettu uutta ydinvoimaa yli 40 vuoteen, joten alan osaamisesta on pulaa.