Etelä-Amerikan Perussa tuomari on päättänyt jatkaa vallasta syrjäytetyn entisen presidentin Pedro Castillon tutkintavankeutta 1,5 vuodella yhteensä kolmeen vuoteen, kertoo maan korkein oikeus.
Castillo syrjäytettiin vallasta viime vuoden joulukuussa sen jälkeen, kun hän oli yrittänyt hajottaa maan parlamentin. Häntä vastaan nostettiin syytteet kapinasta. Castillo on ollut vangittuna 7. joulukuuta alkaen.
Tällä viikolla Castilloa vastaan nostettiin lisäksi syytteet muun muassa järjestelmällisestä rikollisuudesta.
Castillon syökseminen vallasta käynnisti laajan protestiliikkeen ex-presidentin kannattajien keskuudessa varsinkin Perun maaseudulla. Väkivaltaisissa yhteenotoissa turvallisuusjoukkojen ja mielenosoittajien välillä ainakin 54 ihmistä on kuollut ja satoja loukkaantunut.
Mielenosoittajat ovat vaatineet muun muassa Castillon seuraajan ja entisen varapresidentin Dina Boluarten eroa presidentin paikalta sekä uusien vaalien välitöntä järjestämistä.
Castillo on kiistänyt syyllisyytensä. Entinen presidentti kommentoi asiaa etäyhteyden kautta järjestetyssä kuulemisessa keskiviikkona.
– Kiistän vahvasti ja kategorisesti olleeni osa minkäänlaista rikollista verkostoa. Ainoa rikos, johon syyllistyin, oli maani palveleminen tasavallan presidenttinä, Castillo sanoi.