
Euroopan markkinoilta löytyneistä vaarallisista tuotteista tehtiin viime vuonna lähes 2 200 ilmoitusta EU-maiden yhteiseen Safety Gate -järjestelmään. Asiasta tiedottaa Turvallisuus- ja kemikaalivirasto (Tukes).
Suomi teki järjestelmään 79 ilmoitusta, joista suurin osa koski leluja. Toisena tulivat vaatteet ja asusteet ja kolmantena henkilösuojaimet.
Tukesin mukaan Suomen tekemissä ilmoituksissa yleisimmät riskit olivat kemiallinen riski, pienten irtoavien osien aiheuttama tukehtumisriski, sähköisku ja ulkoiset vammat.
Suurin osa Suomen ilmoituksista tuli Tukesista ja Tullista. Lisäksi Tukes kertoo Traficomin tehneen kolme ilmoitusta huviveneistä.
Ilmoitusten tarkoitus on jakaa tietoa vaarallisiksi todetuista tuotteista, jotta ne voidaan poistaa tehokkaasti EU:n yhteismarkkinoilta. Markkinavalvontaviranomaisilla on lakisääteinen velvoite ilmoittaa Safety Gate -järjestelmään vakavan riskin aiheuttavat tuotteet sekä toimenpiteet, joita riskin poistamiseksi on tehty. Sitten muut EU-maat pystyvät tarkistamaan, onko tuote saatavilla niiden markkinoilla.
– Aktiivisen viranomaisyhteistyön avulla voidaan merkittävästi lisätä markkinavalvonnan vaikuttavuutta, kun vaaralliseksi todettuja tuotteita voidaan jäljittää koko Euroopasta eikä tieto jää vain yhteen maahan, kertoo ylitarkastaja Reija Sironen Tukesista tiedotteessa.
Tiedot vaarallisiksi todetuista tuotteista löytyvät julkiselta sivustolta, josta voi tarkistaa esimerkiksi, onko tietty tuote poistettu markkinoilta jossakin toisessa maassa.
Suomen Safety Gate -yhteyspiste on Tukes, joka koordinoi toimintaa Suomen viranomaisten ja EU-komission välillä.