Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Ennuste: Suuressa osassa kuntia paineita veronkorotuksiin

Kuntien taloudessa on ensi vuonna odotettavissa jyrkkä käänne heikompaan, ennustaa Kuntarahoitus.

Viime vuosina kuntien taloutta ovat tukeneet vahvat verotulot ja koronan myötä saadut avustukset. Myös kuluva vuosi näyttää vielä jatkuvan kuntien talousarvioissa vahvana.

– Vuodesta 2024 kuntatalous kääntyy selvästi heikommaksi, sanoo Kuntarahoituksen toimitusjohtaja Esa Kallio tiedotteessa.

Loppuvuodesta laadituissa talousarvioissa lähes puolet kunnista ennakoi taloutensa painuvan alijäämäiseksi vuoteen 2025 mennessä. Kuntarahoitus kuitenkin povaa, että kuntien talous heikkenee vielä arvioitua enemmän. Syynä on muun muassa korkojen nousun jatkuminen.

Kuntarahoitus on laatinut kuntatalouden kehityksestä oman painelaskelmansa, jossa kuntatalous heikkenee selvästi talousarvioita enemmän. Painelaskelman mukaan kuntien vuosikate laskee noin miljardilla eurolla, ja lainaa on otettava noin 2,5 miljardia euroa enemmän vuoteen 2025 mennessä.

Kuntarahoitus katsoo, että taloutta vahvistavia toimia tai lisärahoitusta kaivataan kipeästi.

Kulukuri tärkeässä roolissa

Inflaation jyllätessä kulukuri on Kallion mukaan normaaliakin tärkeämmässä roolissa.

– Käynnissä on paljon pitkäkestoisia hankkeita, mutta erityisesti uusia investointeja on harkittava tarkkaan, ja taloutta tulee vahvistaa määrätietoisesti. Koulutuksesta ei kuitenkaan soisi leikattavan, eli keinot ovat aika vähissä, Kallio sanoo.

– Isossa osassa kuntia on paineita veronkorotuksiin vuonna 2024, kun kunnat saavat hyvinvointialueuudistuksen jälkeen tehdä taas muutoksia veroprosenttiinsa.

Kuntarahoitus on kuntien, Kevan ja valtion omistama luottolaitos.