Ruotsidemokraattien puheenjohtaja Jimmie Åkesson sanoo, että on Suomessa kertomassa, mikä meni pieleen Ruotsissa.
– Olen täällä siksi, että voin kertoa, mikä meni pieleen Ruotsissa, jotta teidän ei tarvitse tehdä samoja virheitä, Åkesson sanoi Narinkkatorilla Helsingissä.
Ruotsidemokraattien puheenjohtaja kävi Suomessa vierailulla tukemassa perussuomalaisten eduskuntavaalikampanjaa. Ruotsalaista vierasta oli kuuntelemassa vaaliteltalla noin 100–200 ihmistä.
Åkessonin mukaan Ruotsissa on ajateltu, että tarvitaan työvoimaa, koska väestö ikääntyy. Hänen mukaansa ongelma on, että maahanmuutto on ollut aivan liian voimakasta. Ruotsissa ei ole myöskään tehty selväksi, että maahan tulevien täytyy sopeutua sen oloihin ja yhteiskuntaan. Tällä hän viittasi esimerkiksi kielen, arvojen ja sääntöjen opetteluun.
Liian avoin maahanmuuttopolitiikka on Åkessonin mukaan johtanut väestön eriytymiseen, jengiväkivaltaan, rikollisklaaneihin. Rikollissuvut ja jengit ovat alistaneet kokonaisia kaupunginosia valtaansa.
– Meillä on yksi ampumatapaus päivässä Ruotsissa. Älkää antako Suomen mennä tähän suuntaan, hän sanoi.
Hän syyttää vääränlaisesta maahanmuuttopolitiikasta maansa "vanhoja puolueita".
Hänen mukaansa perussuomalaisten politiikka on juuri sellaista, mitä tarvitaan, jotta Suomi ei livu samaan suuntaan kuin Ruotsi.
Purra: Tismalleen samat ongelmat Suomessa
Perussuomalaisten puheenjohtaja Riikka Purra totesi toriyleisölle, että perussuomalaiset ovat jo vuosia tienneet, mitä Suomessa voi tapahtua.
– Ne tismalleen samat ongelmat, joista Ruotsi kärsii, ovat yhä pahenevassa määrin myös Suomessa. Rikollisuus, katurikollisuus, koulujen ongelmat, turvattomuus. Näihin perussuomalaiset haluavat muutosta, hän sanoi.
Perussuomalaiset ajaa tiukempaa maahanmuuttopolitiikkaa ja kriminaalipolitiikkaa sekä velvoittavaa kotoutumista.
– Meidän linjamme on muka Suomessa radikaali, mutta tosiasia on, että se on aivan arkipäivää vaikkapa Tanskassa ja Ruotsin uusi oikeistohallitus ruotsidemokraattien tuella ajaa tismalleen sellaista maahanmuuttopolitiikkaa.
Ruotsidemokraatit pitkään eristynyt puolue
Viime syksyn valtiopäivävaaleissa ruotsidemokraatit nousi toiseksi suurimmaksi puolueeksi ja porvariblokin suurimmaksi puolueeksi. Se jäi kuitenkin ulos hallituksesta tukipuolueeksi, mutta sai tavoitteitaan läpi hallitusohjelmaan.
Perussuomalaisia kävi Tukholmassa, kun Ruotsin vaalit järjestettiin syyskuussa. Purra oli myös matkassa mukana.
Perussuomalaisten puoluetoimistosta kerrotaan, että Åkessonin vierailu Suomeen oli ikään kuin vastavierailu.
Ruotsidemokraatit oli pitkään poliittisesti eristynyt puolue, ja muut puolueet kieltäytyivät tekemästä yhteistyötä.
Nyt Åkesson sanoo, että luottamuksen ja yhteistyön rakentaminen muihin puolueisiin on tärkeää. On myös tärkeää osoittaa olevansa vastuullinen.