Taloudellisen yhteistyön ja kehityksen järjestö OECD on nostanut ennustettaan globaalista talouskasvusta, kun inflaatiovauhti hellittää ja Kiina luopuu koronarajoituksistaan. Samalla järjestö kuitenkin varoittaa pankkisektorin myllerryksestä Yhdysvalloissa.
OECD arvioi nyt, että maailmantalous kasvaa tänä vuonna 2,6 prosenttia. Vielä marraskuussa kasvuksi arvioitiin 2,2 prosenttia.
Uudenkin arvion mukaan maailman talouskasvu jää tänä vuonna viime vuotta pienemmäksi, sillä viime vuonna talouskasvuksi laskettiin 3,2 prosenttia.
– Myönteisiä merkkejä on nyt alkanut näkyä, kun yritysten ja kuluttajien luottamus on alkanut kohentua, elintarvikkeiden ja energian hinnankorotukset helpottavat ja Kiina on avattu kokonaan uudelleen, OECD arvioi raportissaan.
Samalla järjestö kuitenkin varoittaa, että näkymien kohentumiseen liittyy epävarmuutta. Sitä aiheuttavat ainakin epävarmuus Ukrainassa käytävän sodan kulusta, energiamarkkinoiden riskit sekä nousevien korkojen vaikutus.
Keskuspankit ovat eri puolilla maailmaa nostaneet korkoja pyrkiessään hillitsemään korkeinta inflaatiota vuosikymmeniin. Markkinoilla kuitenkin pelätään nousevien lainakustannuksien keikauttavan taloudet taantumaan.
– Merkkejä tiukennetun rahapolitiikan vaikutuksista on alkanut näkyä osissa pankkisektoria, mukaan lukien Yhdysvaltojen alueelliset pankit, OECD jatkaa.
Rahapolitiikan kiristyminen on yhdistetty ainakin yhdysvaltalaisen Silicon Valley Bankin kaatumiseen viime viikolla. Pankki kirjasi 1,8 miljardin tappion joukkovelkakirjoista eli bondeista, joiden hinnat laskivat korkeampien korkojen vuoksi.