EU-komissio on hyväksynyt kuluttajille takautuvasti maksettavan sähköhyvityksen valtiontukena. Torstaina saatu hyväksyntä tarvittiin, jotta laki voidaan panna toimeen ja kuluttajille tulevat hyvitykset maksaa.
Energiateollisuus ry varoitti aiemmin tällä viikolla, että marras-joulukuun sähkölaskuihin perustuvat hyvitykset uhkaavat viivästyä valtiontukihyväksynnän viipymisen vuoksi.
Tarkoitus oli, että hyvityksen ensimmäinen erä maksettaisiin huhtikuussa erääntyvässä sähkölaskussa, mutta jotkut sähköyhtiöt ovat saattaneet ehtiä lähettää huhtikuussa erääntyviä sähkölaskuja ilman hyvitystä, ennen kuin komission hyväksynnästä saatiin tieto. Silloin hyvitys siirtyy seuraavaan sähkölaskuun.
– Komission valtiontuen hyväksynnän puuttuessa laskuihin ei ole voitu tehdä lain määrittelemää sähköhyvitystä. Tilanne on erittäin valitettava, pahoitteli työ- ja elinkeinoministeriön teollisuusneuvos Petteri Kuuva tiedotteessa.
Sähköhyvitys maksetaan laskennallisesti neljää kuukautta vastaavalta ajalta, koska tammikuun kulutuksen perusteella maksetaan kaksinkertainen hyvitys.
Komissio hyväksyi valtiontukena myös mahdollisuuden myöntää lisämaksuaikaa elinkeinonharjoittajien sähkölaskuille ja antaa väliaikaista tukea sähköyhtiöiden maksuvalmiudelle.