Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

EU ja Saksa sopimukseen uusien diesel- ja bensiiniautojen myyntikiellosta vuoteen 2035 mennessä – Saksa haluaa, että synteettisten polttoaineiden käyttö on mahdollista

EU ja Saksa ovat päässeet yhteisymmärrykseen uusien diesel- ja bensiiniautojen myyntikiellosta EU:n alueella vuoteen 2035 mennessä.

EU-komission varapuheenjohtaja Frans Timmermans kertoo asiasta Twitterissä.

– Olemme päässeet Saksan kanssa sopimukseen synteettisten polttoaineiden (efuels) käytöstä tulevaisuudessa, Timmermans kirjoittaa.

Synteettinen polttoaine valmistetaan teollisesti. Ajatus on, että polttoaine tuotetaan vähähiilisellä energialla.

EU-parlamentti hyväksyi kieltopäätöksen jo helmikuussa, ja asia vaikutti menevän läpi. Parlamentissa päätös syntyi äänin 340–279.

EU joutui kuitenkin lykkäämään asiaa koskevaa äänestystä maaliskuun alussa, kun autoteollisuuden mahtimaa Saksa kertoi viime hetkillä vaativansa lisävakuuksia siitä, että synteettisiä polttoaineita käyttävien polttomoottoriautojen myynti sallitaan myös vuoden 2035 jälkeen.

Nyt Saksan liikenneministeri Volker Wissing sanoi Twitterissä, että polttomoottorilla varustettuja ajoneuvoja voidaan yhä rekisteröidä vuoden 2035 jälkeen, jos niissä käytetään ainoastaan hiilidioksidipäästöiltään neutraaleja polttoaineita.

Myöhäistä vastalausetta pidettiin poikkeuksellisena

Vastalausetta pidettiin poikkeuksellisena, koska EU:n jäsenmaat olivat hyväksyneet kiellon jo viime vuonna.

Wissing sanoi tuolloin, että jos äänestys olisi pidetty, Saksa ei olisi antanut suostumustaan.

– Olemme aina tehneet selväksi, että Euroopan komission tulisi tehdä ehdotus siitä, miten synteettisiä polttoaineita voidaan käyttää vuoden 2035 jälkeen, Wissing sanoi.

Myös toinen merkittävä autonvalmistajamaa Italia ilmoitti vastustuksestaan. Puola ja Unkari liittyivät joukkoon.

Synteettiset polttoaineet ovat vielä kehitteillä oleva teknologia. Niiden ajatus on, että polttoainetta tuotetaan vähähiilisellä sähköllä.

Saksalainen autoyhtiö Porsche tuottaa pilottilaitoksessaan Chilessä synteettistä polttoainetta, joka valmistetaan tuulivoimalla vedestä ja hiilidioksidista. Porche kertoi tiedotteessaan joulukuussa, että pilottivaiheessa synteettistä polttoainetta on tarkoitus tuottaa noin 130 000 litraa vuodessa.

Jotkut asiantuntijat ovat epäillet, voivatko synteettisillä polttoaineilla toimivat ajoneuvot kilpailla markkinoilla sähköautoja vastaan.