Ähtärin Eläinpuisto Oy irtisanoo kolme ihmistä ja osa-aikaistaa yhden. Yhtiö kertoi keskiviikkona saaneensa päätökseen tammikuussa alkaneet yt-neuvottelut, joita käytiin Ähtärin Eläinpuiston lisäksi Hotelli Mesikämmenessä ja Snowpanda-yhtiössä.
Eläinpuisto kertoi yt-neuvottelujen alkaessa, että sen toiminta painui tappiolle viime vuoden aikana. Yhtiön mukaan henkilöstökuluissa on nyt saavutettu vuositasolla noin 400 000 euron säästöt, mutta lisää säästöjä haetaan yhä kaikilta toiminnan osa-alueilta.
Eläinpuistoon tuotiin tammikuussa 2018 Kiinasta kaksi pandakarhua, jotka houkuttelivat tuolloin runsaasti vierailijoita Ähtäriin.