"Ruoka- ja lääkehuolto on jokaiselle turvattava, se on kysymys, joka on ratkaistava"
Ikäihmisille koronavirus voi olla vaarallinen. Siksi hallitus on velvoittanut yli 70-vuotiaat pysymään erillään kontakteista muiden ihmisten kanssa mahdollisuuksiensa mukaan. Pääministeri Sanna Marin (sd.) sanoi tiistaina tämän tarkoittavan asiointia vain välttämättömissä tarpeissa kodin ulkopuolella.
Kunnissa kuormitus on koronaviruksen takia jo muutenkin kovilla, joten Kuntaliitto vetoaa ennen kaikkea ikäihmisten läheisiin ja ystäviin, että he kävisivät ikääntyneiden puolesta kaupassa ja apteekissa ja soittelisivat heille.
– Julkinen valta ei tätä yksin pysty hoitamaan, ja sosiaali- ja terveyshuollon henkilöstöä tarvitaan kriittisemmissä tehtävissä, jos tilanne pahaksi menee. Myös vapaaehtoisia ja erilaisia järjestöjä olisi hyvä saada mukaan auttamaan vanhuksia, sanoo Kuntaliiton sosiaali- ja terveysasioiden johtaja Tarja Myllärinen STT:lle.
Myllärinen neuvoo apua tarvitsevia ikääntyneitä soittamaan omaan kotikuntaan, vaikkapa keskuksen kautta.
– Siellä tiedetään, mihin puhelu ohjataan. Monissa kunnissa on jo olemassa neuvontapuhelimia, joilla saa yhteyden ikääntyneiden palvelujen ammattilaisiin. Kuntien sosiaalihuolto auttaa, sillä vanhuspalvelut kuuluvat sosiaalihuollon palveluihin.
Myllärinen uskoo, että ikäihmiset ovat nähneet paljon pahempiakin aikoja.
– Kyllä tästä selvitään. Ja jos voi soittaa lapselle tai lapsenlapselle tai naapurille, niin ilman muuta heiltä odotetaan sitä jeesiä nyt. Parempi tietysti on, että kaikki meistä nuoremmista ovat yhteydessä omiin vanhuksiimme ja kysymme, miten voimme auttaa.
Senioritoiminnan vastaava toiminnanjohtaja Anu Lintilä Vanhustyön keskusliitosta painottaa, että ikäihmisten kannattaa kuitenkin tilanteesta huolimatta ulkoilla päivittäin, jos heillä on siihen mahdollisuus.
– Se on hyvinvoinnin kannalta tärkeää.
Valtiolta odotetaan tukitoimia
Suomessa 75 vuotta täyttäneistä noin 11 prosenttia on säännöllisen kotihoidon ja ateriahuollon piirissä. Heidän asiansa tässäkin tilanteessa hoitaa kotihoito, eikä omaisten pitäisi soittaa sinne nyt turhaan, sanoo Kuntaliiton erityisasiantuntija Anna Haverinen. Hänen asiantuntijuusaluettaan on muun muassa ikääntyneiden palveluiden järjestäminen.
– Niitä ikäihmisiä, jotka eivät ole säännöllisten palveluiden piirissä on paljon enemmän. Heidän kohdallaan se, etteivät he pysty kauppa- ja apteekkiasioita hoitamaan, tulee jollain aikavälillä ongelmalliseksi, Haverinen arvelee.
Hän selvittää parhaillaan muun muassa sitä, millaisia valtion tukitoimia tilanteeseen on tulossa.
Sosiaalihuollolla viime kädessä on velvoite hoitaa vanhusten asiat, mutta siellä saattaa tulla resurssipula vastaan. Vuoden 2018 lopussa 70 vuotta täyttäneitä oli Suomessa 845 000.
– Vaikea uskoa, että resurssien vapautuminen muista sosiaalihuollon tehtävistä olisi niin isoa, että sieltä yksin saisi apua ikääntyneiden kauppa-asioita hoitamaan. Ruoka- ja lääkehuolto on kuitenkin jokaiselle turvattava, se on prioriteettikysymys, joka on ratkaistava.