Kaakkois-Suomen poliisi tiedottaa selvittäneensä asuntomurtojen ja ikäihmisten koteihin tunkeutumisen sarjaa Lappeenrannassa. Tutkittavia rikoksia on noin kymmenen.
Poliisin mukaan teoista epäillään poliisille entuudestaan tuttua lappeenrantalaismiestä, joka on syyllistynyt aiemmin vastaaviin omaisuusrikoksiin. Mies on ollut tutkintavankina vastaavista teoista tämän vuoden keväällä.
Poliisin mukaan epäilty on murtautunut keskellä päivää asuntoihin, kun asukkaat ovat olleet poissa kotoaan.
Miehen epäillään myös pyrkineen sisään ikäihmisten asuntoihin eri valepukuihin sonnustautuneena erilaisten verukkeiden tai valetehtävien varjolla. Verukkeena mies käytti esimerkiksi juotavan pyytämistä. Hän myös esiintyi huoltomiehenä. Kun asukkaan tai asukkaiden silmä vältti, epäilty anasti käteistä rahaa ja pankkikortteja.
Epäilty on vangittu Etelä-Karjalan käräjäoikeuden päätöksellä todennäköisin syin epäiltynä rikoksista.
Poliisi muistuttaa, että huijarit voivat keksiä hyvinkin viattomilta vaikuttavia, mutta keinotekoisia syitä päästäkseen asuntoon sisälle. Poliisi kehottaa suhtautumaan odottamattomiin vieraisiin varauksella.
Jos ovelle ilmestyy työntekijä, josta ei ole tullut tietoa ennalta, pyydä häntä odottamaan oven ulkopuolella ja varmista asia esimerkiksi isännöitsijältä, huoltoyhtiöltä tai läheiseltäsi.
Hätätilanteessa soita 112.
Poliisi jatkaa rikoskokonaisuuden esitutkintaa ja anastetun omaisuuden kartoittamista.