Rannikkoprikaatiin perustetaan ensi vuoden alussa erillinen miehittämättömien järjestelmien komppania "merivoimalliseksi osaamiskeskukseksi".
Merivoimien Jehu-maihinnousuvene odottelee etäämmällä, kun rannalta noussut lennokki kiertelee tiedustelemaan lähisaaria ja niiden ympäristöä. Kun lennokki havaitsee uhan, toisella rannalla olevan kontin ovet avautuvat, ja kaksi miehittämätöntä pinta-alusta siirtyy itsenäisesti veteen ja ampaisee torjumaan uhkaa.
Jehu-veneeltä nostetaan hetken päästä ilmaan vielä FPV-drooni parantamaan aluksella olevan miehistön tilannekuvaa.
Upinniemessä medialle järjestetty esitys on esimerkki siitä, miten miehittämättömiä järjestelmiä eli drooneja voisi käyttää sotilaiden apuna Suomen rannikko- ja merialueella. Tällä kertaa nähtyjen lennokkien ja pintadroonien teollinen yhteistyökumppani Suomessa on Patria. Droonit eivät ole vielä palveluskäytössä.
Näyttävimmin esityksessä kurvailivat miehittämättömät pinta-alukset, joiden pohjaratkaisu on tavallinen kaupallinen vesijetti. Vaikeasti torjuttavaa kiitäjää operoidaan Patrian kehittämän autonomiajärjestelmän avulla.
Kyseistä pintadroonia ohjattiin tällä kertaa "toisesta kaupungista" Suomessa, mutta sama onnistuisi kuulemma vaikka toiselta puolen maapalloa. Tositoimissa jetti voitaisiin lastata räjähteillä ja ohjata törmäämään viholliskohteeseen – kyseessä olisi siis yhdensuuntainen matka.
Kestävyyttä, tehokkuutta, taloudellisuutta
Merivoimien panostuksesta drooneihin kertoo se, että torstaina uutisoitiin Rannikkoprikaatiin Upinniemeen ensi vuoden alussa perustettavasta miehittämättömien järjestelmien komppaniasta. Yksikön on määrä kouluttaa varusmiehiä, henkilökuntaa ja reserviläisiä erilaisten pinnalla, pinnan alla, ilmassa sekä maalla toimivien droonien käytössä.
Merivoimien komentajan, kontra-amiraali Tuomas Tiilikaisen mukaan uusi komppania toimii "merivoimallisena osaamiskeskuksena", jossa testataan ja arvioidaan sitä, mitkä järjestelmät Merivoimien käyttöön sopivat. Drooneja on toki tarkoitus käyttää Merivoimissa myös laajemmin.
– Miehittämättömyys ei ole itsessään mikään tavoite, vaan sillä tavoitellaan taistelukestävyyttä välttämällä ihmisten käyttöä riskialttiissa tehtävissä, tehokkuutta hyödyntämällä järjestelmien kykyä ylittää inhimilliset rajoitteet ja taloudellisuutta käyttämällä uhrattavissa olevia edullisia järjestelmiä, Tiilikainen luetteli.
"Enemmän kuin osiensa summa"
Droonit eivät korvaa miehitettyjä suorituskykyjä, vaan täydentävät niitä.
– Miehitettyjen ja miehittämättömien järjestelmien kokonaisuus on enemmän kuin osiensa summa, Tiilikainen vakuuttaa.
Merivoimille valmistumassa olevat neljä isoa Pohjanmaa-luokan sotalaivaa eivät siis ole ajastaan jäljessä olevia kalliita maalitauluja drooneille?
– Olemme tiukasti sitä mieltä, että ne eivät ole mitään kylpyankkoja, jotka tuolla liikkuvat – Pohjanmaa-luokassa on lisäksi jo suunnittelussa huomioitu se, että niiltä käsin voidaan käyttää myös miehittämättömiä järjestelmiä, Tiilikainen kertoi STT:lle.
Komentajan mukaan Suomen saaristoiset ja matalat merialueet asettavat omat haasteensa myös miehittämättömille järjestämille.
– Erityisesti veden alla tai pinnalla kulkevissa drooneissa ohjailu ja paikantamiskyky vaativat erityisiä tänne räätälöityjä ominaisuuksia. Ja jos ne ovat kaukokäyttöisiä, niin kyllä tuolla saaristossa ajelu vaatii myös osaamista, Tiilikainen kuvailee.