Kausikuusi-somehitin keksinyt jyväskyläläinen Nea Snellman, 26, jouluttaa ympäri vuoden – koulukiusattuna joulu oli kesälomaakin tärkeämpi 25.10.2026 4:30
Loppiaistulet valaisevat maisemaa Forssan seudulla – Forssan Kalliomäen Loppiaiskävelyllä voi jälleen ulkoilla yhdessä 4.1.2026 11:00
Ritvasten perheessä ei joululahjoja jaeta, kynttilöitä sytytetä, eikä haudoilla käydä – "Se on yksinkertainen asia" 24.12.2025 15:54 Tapahtumia jo viikonloppuna | Jouluaattona ei tarvitse olla yksin – näissä paikoissa järjestetään yhteiset tilaisuudet 19.12.2025 16:06
Tapahtumia jo viikonloppuna | Jouluaattona ei tarvitse olla yksin – näissä paikoissa järjestetään yhteiset tilaisuudet 19.12.2025 16:06
Muuramelainen Joni Pakarinen vannoo auton lisävalojen nimeen – asiantuntijat suhtautuvat niihin yllättävän kriittisesti 24.12.2025 12:00
"Koko ajan on kova ikävä, mutta Penasta näkee, että hän viihtyy" – Seija Kallioportti, 82, iloitsee puolisonsa hyvästä hoidosta 23.12.2025 18:00
Joulu yksin voi olla ihanaa levon aikaa tai raastavan yksinäistä – lukijat kertovat, miltä joulu itsekseen tuntuu 22.12.2025 8:00
Hengaamon nuoret koristelivat Forssaan upean jouluikkunan – Hengaamosta löytää mukavaa tekemistä ja kivoja kavereita 22.12.2025 5:00
Joulukinkun paistajan on syytä muistaa rasvainen juttu: kinkunrasva viemärissä voi tuoda tukoksen 21.12.2025 11:11
Tunteja ei lasketa, kun jouluvaloihmiset ryhtyvät hommiin – käytössä ovat henkarit, vaneripalat ja valonauhat 17.12.2025 6:00
Lintulan luostarissa syödään jouluaattona pähkinöitä, mutta joulupäivänä saa jo herkutella – Tällaista on nunnien arki Heinäveden Palokissa 14.12.2025 10:45
Jouluihmisten kodissa ei pihistellä koristeissa – Jouluhulluksi ilmoittautuva Nina Savonen aloittaa juhlakoristelun hyvissä ajoin 13.12.2025 13:30
Lähi-Tapiolan kysely: suomalaisten joulubudjetti kasvoi ensimmäistä kertaa sitten vuoden 2021 24.11.2025 9:07
Patja ikkunattoman huoneen lattialla kiinnitti poliisin huomion – keskusrikospoliisi kertoo paljastaneensa laajassa ihmiskauppatutkinnassa "sukulaisuuteen perustuvan rikollisverkoston" 19.11.2025 16:49
Kolumni | Kuinka paljon on tarpeeksi joulua? Suurin lahja on lupaus kohtuullisuudesta 18.11.2025 15:16
Laura, 30, ja hänen puolisonsa ovat valtavan kerrostalon ainoat asukkaat – "Onhan tämä outoa" 10.11.2025 19:51 Kaupunki rakensi 109 asunnon korttelin, mutta yhtään asuntoa ei ole myyty – "Kun hintaa laskee niin kauppa käy" 17.4.2025 11:00 Radan varren aavekorttelista myytiin ensimmäinen asunto – näin kaupungilta kommentoidaan hintojen pudotusta 15.6.2025 7:00
Kaupunki rakensi 109 asunnon korttelin, mutta yhtään asuntoa ei ole myyty – "Kun hintaa laskee niin kauppa käy" 17.4.2025 11:00
Radan varren aavekorttelista myytiin ensimmäinen asunto – näin kaupungilta kommentoidaan hintojen pudotusta 15.6.2025 7:00
Elokuva-arvio | Kriitikoiden elitistiset marinat voi jättää omaan arvottomuuteensa, kun nautiskelee Kyllä isä osaa Lapissa -elokuvasta 15.10.2025 15:43
Peura sotkeentui jouluvaloihin Loimaalla – Väsytystaktiikka ja viltti takasivat pelastajille työrauhan 10.7.2025 12:59
Jouluvalmisteluissa itseään satuttanut Scottie Scheffler on jälleen kiinni golfin suurvoitossa 18.5.2025 8:27
Forssan Kalliomäen loppiaiskävelyssä valaisevat vain lyhdyt ja ulkotulet – Katuvalot sammutetaan kokonaan 4.1.2025 4:00
Kolumni | Sveitsissä ei ole talvirengaspakkoa, mutta liukkaillakin yllättävän moni yrittää mäkeä ylös 30.12.2024 6:00
Tuhansien joulukoristeiden mies Kimmo Lonka teki sopimuksen puolisonsa kanssa: "Loppiaisena lähtee joko joulu tai hän" 25.12.2024 6:00
Kolmekymppinen Tanja Korkalainen viettää joulua kolme kuukautta: "Ihmisellä voi olla pahempiakin piirteitä" 24.12.2024 8:21
Katso kuvat joulukodista | Kolmekymppinen Tanja viettää joulua kolme kuukautta: "Ihmisellä voi olla pahempiakin piirteitä" 22.12.2024 15:00
Asuminen | Kolmekymppinen Tanja viettää joulua kolme kuukautta: "Ihmisellä voi olla pahempiakin piirteitä" 24.12.2024 8:22
Joulukuussa stressi on korkealla ja pikkujoulut haittaavat palautumista – Firstbeatin asiantuntija vihjaa, mitkä asiat kuormittavat nyt eniten 15.12.2024 12:41
Kuvat: Utrassa asuva Anne Koponen saa paljon iloa runsaista jouluvaloista – Sähkönkulutuksesta tarkka arvio 15.12.2024 13:04
Kranssi ilahduttaa ovessa ja pöytäkoristeena – Näin teet kauniin havukranssin vaihe vaiheelta 7.12.2024 14:00
Lumikasat tarjosivat sukelluksen joulun tunnelmaan Forssan torilla – Pukin polvelle istahtaneen 1,5-vuotiaan Veikon joulun odotus on täynnä vau-elämyksiä 1.12.2024 20:36
Yön uutiskooste | YK:n ilmastokokouksessa laiha sopu, jouluvaloissa kytee kasvava jäteongelma, Trump valitsi uuden maatalousministerin 24.11.2024 7:36
Viisi tapahtumaa viitenä eri päivänä – Katso tästä milloin joulu avataan Forssan seudun kunnissa 18.11.2024 13:07
Jokioislaiset käsityön taitajat neulovat vaikka käärmeen – Kirjaston kässäkerhossa on leppoisa tunnelma, ja jopa huonot koulumuistot patalapun värkkäämisestä hälvenevät 1.10.2024 18:00
Sisustussuunnittelijat nostivat tapetille tämän vuoden kotitrendit – "japandi" on edelleen suosiossa 14.1.2024 14:02