Korkeakoulutettujen työttömyyden kasvu jatkui – ei-korkeakoulutettujen miesten työttömyyden nousu näyttää pysähtyneen 1.11.2026 13:02
Nuoret ovat työn ja koulutuksen ulkopuolella yleensä vain hetkellisesti, kertoo VATT:n selvitys 23.10.2026 10:04
Hamkin hallinnon tehostaminen johtaa henkilöstövähennyksiin ja organisaatiomuutoksiin 29.9.2026 16:00
Mielipide | Työ löytyy, mutta tekijä puuttuu – Motivoituneita hakijoita ei ole tarpeeksi 21.4.2026 8:00
Työllisyyspalveluiden on ennen kaikkea pidettävä ihmiset nyt työkykyisinä ja osaavina, Kuntaliitosta sanotaan 31.3.2026 15:09
54-vuotias finanssiosaaja putosi peruspäivärahalle – parin vuoden aherruksen jälkeen löytyi uusi työ 31.3.2026 5:00
Ensimmäiset nuoret työllistyvät pian työllistymissetelin turvin – "Yritysten kiinnostus on ollut merkittävää" 14.2.2026 5:00
Uusi suunta elämälle – Oppimiskylä auttaa Ypäjän työttömiä, ja myös muita Forssan seudun kuntia toivotaan mukaan 8.2.2026 5:00
Duunitori: Kesätyöpaikkojen määrä vähentynyt enemmän kuin kaikkien avoimien työpaikkojen 3.2.2026 8:32
Lähes kaksi kolmasosaa ammatillisen perustutkinnon suorittaneista työllistyi valmistuttuaan 1.12.2025 10:19
Uutta Forssan seudulla: Työnantaja voi ostaa työntekijöilleen suomen kielen opetusta, työllisyysalue maksaa osan kustannuksista 31.10.2025 7:43
Kysely: Useampi kuin joka kolmas nuori harkitsee muuttoa ulkomaille töihin – keski-ikä karistaa haaveet 29.10.2025 10:28
Mielipide | Työttömyystilanne ei ole Suomessa niin synkkä kuin tilastot antavat ymmärtää 27.10.2025 8:00
Mielipide | Yritysten kannattaa panostaa nyt osaamisen johtamiseen, kun kilpailu työvoimasta kiristyy 29.9.2025 8:00
Työnhaku | Kannattaako soittaa, pitääkö lähettää videohakemus, saako tekoälyä käyttää? Asiantuntija neuvoo nykyajan työnhaussa 29.9.2025 7:00
Moni korkeasti koulutettu maahanmuuttajanainen kokee yhteiskunnallisen ilmapiirin heikentyneen 10.9.2025 6:43
Yritykset ovat tyytyväisiä kansainvälisiin työntekijöihin, rekrytointien määrä on silti laskussa 9.9.2025 14:11
Mielipide | Yhdenvertaisuus on yritykselle kilpailuetu ympäri vuoden – ei vain prideviikolla 24.6.2025 8:15
Korkeakoulutettuja työttömiä on nyt ennätysmäärä – Jami Räsänen sai vakituisen työn harjoittelun jälkeen 10.6.2025 8:54
Työttömyys jatkoi kasvuaan Hämeessä – Yli 60-vuotiaat ovat suurin työttömien ikäryhmä 30.4.2025 13:29
Hämeessä uusia työpaikkoja on kolmannes vähemmän kuin vuotta aiemmin – työttömyys kasvaa kaikissa ikäryhmissä 25.3.2025 9:48 Miesten työttömyysaste Suomessa oli tammikuussa EU:n korkein – työllisten määrä väheni edelleen helmikuussa 25.3.2025 14:46
Miesten työttömyysaste Suomessa oli tammikuussa EU:n korkein – työllisten määrä väheni edelleen helmikuussa 25.3.2025 14:46
Hoitajalle ja ict-osaajalle riittänee töitä jatkossakin, myyjien määrän ennakoidaan laskevan ajan mittaan 22.3.2025 10:14
"Kiitos kiinnostuksestasi, mutta..." – Jere Laitinen ja Olli-Pekka Tiiri ovat etsineet töitä kuukausia tuloksetta 28.2.2025 6:36
Työttömyys jatkoi kasvua Hämeessä – Forssassa suhteellisesti eniten työttömiä Kanta-Hämeessä 25.2.2025 11:17
Kesäduunit lähestyvät – kolme asiantuntijaa paljastaa vinkit, mitä CV:ssä kannattaa kertoa ja mitä ei 24.1.2025 10:09 Länsi-Uusimaa selvitti | Työnantajilla tarjolla paikkoja viime vuoden tapaan – Vieläkö ehtii hakea kesätöitä Lohjalta ja lähiseudulta? 24.1.2025 10:18 Työelämä | Lohja-Karkkilan työllisyyspalvelut aukesivat Lohjalla vartijan valvonnassa – Mikä työnhaussa muuttui? 8.1.2025 17:00
Länsi-Uusimaa selvitti | Työnantajilla tarjolla paikkoja viime vuoden tapaan – Vieläkö ehtii hakea kesätöitä Lohjalta ja lähiseudulta? 24.1.2025 10:18
Työelämä | Lohja-Karkkilan työllisyyspalvelut aukesivat Lohjalla vartijan valvonnassa – Mikä työnhaussa muuttui? 8.1.2025 17:00
Kuntarekry: Julkisen sektorin avoimet työpaikat vähenivät viime vuonna yli viidenneksellä 23.1.2025 8:59
Forssan Tekijä2025 -tapahtuma tuo työnhakijat ja työpaikat yhteen – Tänä vuonna painopiste kallistuu yrittäjyyteen 15.1.2025 9:25 Mikä TE-uudistuksessa muuttuu asiakkaan näkökulmasta ja mikä ei? – Työllisyysjohtaja kertoo 30.12.2024 4:05
Mikä TE-uudistuksessa muuttuu asiakkaan näkökulmasta ja mikä ei? – Työllisyysjohtaja kertoo 30.12.2024 4:05
Tutkimus: Työttömien aktivointipalvelut voivat parantaa hyvinvointia, mutta osa turhautuu – yhteistä on huoli toimeentulosta 7.1.2025 11:52
Mikä TE-uudistuksessa muuttuu asiakkaan näkökulmasta ja mikä ei? – Työllisyysjohtaja kertoo 30.12.2024 4:05 ”Poliittinen päätös, jossa asiantuntijoita ei kuunneltu” – Pitkäaikainen, forssalaislähtöinen työntekijä kritisoi TE-uudistusta monelta näkökannalta 30.12.2024 8:19
”Poliittinen päätös, jossa asiantuntijoita ei kuunneltu” – Pitkäaikainen, forssalaislähtöinen työntekijä kritisoi TE-uudistusta monelta näkökannalta 30.12.2024 8:19