Hämeen Setlementissä ennakoidaan leikkauksia muun muassa ikäihmisten ryhmätoimintaan, lasten ja nuorten tukihenkilötoimintaan sekä ehkäisevään päihde- ja mielenterveystyöhön.
Hämeen Setlementti ry varautuu sosiaali- ja terveysministeriön Stea-avustusten rahoitusleikkauksiin käynnistämällä sopeuttamistoimet tämän vuoden lopussa. Toimenpiteitä jatketaan keväällä 2027.
Yhdistyksen hallitus on päättänyt, että määräaikaisia työsuhteita ei jatketa niiden päättyessä, ja muutoksia kohdistuu myös toistaiseksi voimassa oleviin työsuhteisiin.
Yhdistyksen tiedotteen mukaan tavoitteena on turvata yhdistyksen toimintaedellytykset ja mahdollisuudet jatkaa kohtaavaa asiakastyötä myös tulevaisuudessa käytettävissä olevan rahoituksen puitteissa.
Sopeuttamistoimien vuoksi suurimpaan osaan yhdistyksen toiminnoista tulee katkoksia.
Hämeen Setlementissä ennakoidaan leikkauksia muun muassa ikäihmisten ryhmätoimintaan, lasten ja nuorten tukihenkilötoimintaan sekä ehkäisevään päihde- ja mielenterveystyöhön.
Toiminnan jatkuminen ja toimintojen laajuus tarkentuvat, kun Stean viralliset avustuspäätökset tulevat alkuvuodesta 2027. Silloin selviää, mihin toimintoihin rahoitusta myönnetään.
Yhdistys tiedottaa toimintojen tilanteesta ja jatkosta sitä mukaa, kun tiedot varmistuvat.