Energiajuomia juovat nuoret käyttävät useammin päihteitä ja nukkuvat vähemmän kuin nuoret, jotka eivät juo energiajuomia. Asia ilmenee Jyväskylän yliopiston kyselytutkimuksesta.
Energiajuomien juominen oli yhteydessä lisääntyneeseen päihteiden käyttöön ja vähentyneeseen uneen jo sellaisilla nuorilla, jotka joivat energiajuomia harvemmin kuin viikoittain.
Lisäksi niillä nuorilla, jotka käyttivät energiajuomia viikoittain, oli yli kaksinkertainen riski nukkua vähemmän verrattuna nuoriin, jotka eivät juoneet energiajuomia ollenkaan. Energiajuomia viikoittain käyttävät nuoret myös kokivat unen useammin riittämättömäksi kuin nuoret, jotka eivät käyttäneet energiajuomia.
Vaikka tutkimus osoitti energiajuomien olevan yhteydessä unihäiriöihin, syy-seuraussuhdetta ei tutkittu.
– Tutkimuksemme perusteella ei voida sanoa, aiheuttavatko energiajuomat häiriötä uneen vai juovatko unihäiriöistä jo kärsivät nuoret energiajuomia, väitöskirjatutkija Maija Puupponen sanoo tiedotteessa.
– Todennäköisesti kyse on molemmista. Tuskin energiajuomat ainakaan myönteisesti vaikuttavat nuoren nukkumistottumuksiin.
Myös humalahakuinen juominen yleisempää
Tutkimuksen mukaan energiajuomia juovat nuoret käyttivät alkoholia, nuuskaa ja kannabista moninkertaisesti yleisemmin kuin nuoret, jotka eivät juoneet energiajuomia. Esimerkiksi humalahakuinen juominen oli yleisempää nuorilla, jotka käyttivät viikoittain energiajuomia verrattuna nuoriin, jotka eivät käyttäneet energiajuomia ollenkaan.
Myös energiajuomien käytön määrällä on tutkimuksen perusteella merkitystä. Viikoittain energiajuomia juovilla oli korkeampi riski tupakoida ja käyttää alkoholia kuin energiajuomia epäsäännöllisesti juovilla nuorilla.
Energiajuomien viikoittaiskäyttäjät kertoivat lisäksi erilaisesta terveysoireilusta useammin kuin nuoret, jotka eivät juoneet energiajuomia. Tällaista oireilua oli esimerkiksi päänsärky, vatsa- ja selkäkivut, alakuloisuus, ärtyneisyys, hermostuneisuus sekä huimaus.
Ei yhteyttä vähäiseen liikkumiseen
Tutkimuksessa ei sen sijaan havaittu, että viikoittainen energiajuomien käyttö olisi yhteydessä vähäiseen liikuntaan. Epäsäännöllisesti energiajuomia käyttävien nuorten joukossa oli jopa kaikkein vähiten niitä, jotka kertoivat liikkuvansa vähän eli korkeintaan kaksi kertaa viikossa.
– Kansainvälisissä tutkimuksissa on viitteitä samasta ilmiöstä, väitöskirjatutkija Puupponen sanoo.
– Osalla nuorista energiajuomien satunnainen käyttö voi liittyä esimerkiksi liikunta- tai urheilusuoritukseen.
Vaikka tutkimuksessa ei selvitetty syy-seuraussuhteita, Puupposen mukaan on selvää, että energiajuomien käyttö kytkeytyy useisiin epäsuotuisiin terveystekijöihin jo 13-vuotiailla nuorilla.
– Energiajuomien jatkuvan käytön pitkittäisvaikutuksia ei tiedetä. Meillä on suuri joukko lapsia ja nuoria, jotka altistuvat säännöllisesti keskushermostoon vaikuttavalle psykoaktiiviselle piristeelle, Puupponen sanoo.
– Kun halutaan vaikuttaa energiajuomien kulutustottumuksiin, tarvitaan lisää tietoa käytön taustalla olevista syistä.
Jyväskylän yliopiston tutkimukseen vastasi noin 2 400 iältään 13–15-vuotiasta nuorta Suomesta. Aineisto kerättiin vuonna 2018 osana Maailman terveysjärjestön koululaistutkimusta.