Elintarvikekonserni Atrian viime vuoden tulos pysyi lähes samana kuin vuotta aiemmin. Yhtiön oikaistu liikevoitto vuodelta 2022 oli 49 miljoonaa euroa, kun se toissa vuonna oli 49,2 miljoonaa euroa.
Konsernin liikevaihto puolestaan kasvoi lähes 1,7 miljardiin euroon toissa vuoden reilusta 1,5 miljardista eurosta.
Hallitus esittää, että yhtiö jakaa vuodelta 2022 osinkoa 0,70 euroa osakkeelta. Toissa vuonna osinkoa jaettiin 0,63 euroa.
Tilinpäätöstiedotteen mukaan liikevaihto kasvoi muun muassa myyntihintojen korotusten sekä vakaina pysyneiden vähittäiskauppa- ja Foodservice-myyntivolyymien johdosta.
Konsernin oikaistua liikevoittoa painoi muun muassa raaka-aineiden ja ulkoisten palveluiden kustannusten nousu. Hyödykkeistä erityisesti energian kustannukset ovat nousseet.
– Korkea kustannusinflaatio on vaikuttanut kuluttajien ostokäyttäytymiseen ja nyt ostoskoriin valitaan aiempaa edullisempia tuotteita. Atrian laaja tuotevalikoima antaa hyvän valmiuden sopeutua muutoksiin ostoskorissa ja olemme menestyneet hyvin nykyisellä tuotteistolla eri myyntikanavissa, toimitusjohtaja Juha Gröhn sanoo tiedotteessa.
Vuoden viimeisellä neljänneksellä loka- ja marraskuun myynti oli konsernin mukaan odotusten mukainen, mutta joulumyynti jäi hieman vuotta 2021 pienemmäksi.
Siitä huolimatta viimeisen vuosineljänneksen oikaistu liikevoitto nousi 16,7 miljoonaan euroon vuoden takaisesta 10,3 miljoonasta eurosta. Liikevaihto taas nousi lähes 50 miljoonalla eurolla 451,2 miljoonaan euroon.
Tilinpäätöstiedotteessa huomautetaan, että raaka-aineiden, energian ja ulkoisten palveluiden kustannukset olivat viime vuoden lopulla selkeästi vertailukautta eli vuoden 2021 viimeisiä kuukausia korkeammat.
Kustannusten nousu varjostaa myös tätä vuotta
Kustannusten nousu on Gröhnin mukaan ollut poikkeuksellisen voimakasta ja kustannusten siirtäminen myyntihintoihin välttämätöntä.
– Kustannusinflaatio jatkuu edelleen ja myös alkaneena vuonna kustannusten ja hinnoittelun hallintaan kiinnitetään paljon huomiota.
Tänä vuonna konsernin oikaistun liikevoiton arvioidaan jäävän edellisvuotta pienemmäksi. Muun muassa Ruotsin Sköllerstan tehtaan laajennus sekä Nurmon uuden siipikarjatehtaan vaiheittainen käynnistäminen ja testaaminen lisäävät ylimääräisiä kustannuksia kuluvan vuoden aikana.
Myös korkea kustannustaso, kuluttajien heikentynyt ostovoima ja maailmanlaajuinen poliittinen epävarmuus vaikuttavat yhtiön toimintaympäristöön.