Tilaa

Yritystilaus tunnistettu

Voit käyttää palvelun kaikkia sisältöjä vapaasti. Jos haluat kommentoida, kirjaudu sisään henkilökohtaisella Mediatunnuksella.

Voimakas tuuli voi puhaltaa sähköt poikki

Ilmatieteen laitoksen päivystävän meteorologin mukaan maanantaiyöstä saattaa tulla poikkeuksellisen lämmin.

Matalapaine tuo tullessaan sunnuntaina ja vielä maanantainakin voimakasta tuulta.

Ilmatieteen laitoksen päivystävä meteorologi Iiris Idoko kertoi lauantaina STT:lle, että tuuli puhaltaa maa-alueilla noin 15 metriä sekunnissa. Puuskat ovat yleisiä maan etelä- ja länsiosissa.

Tuulet painottuvat maan lounaisimpaan osaan, mutta puuskaista tuulta voi esiintyä muun muassa Kymenlaakson ja Etelä-Pohjanmaan tienoilla.

Idokon mukaan tällainen tuuli voisi aiheuttaa kesäaikana vahinkoja, mutta syksyllä se on epätodennäköisempää.

– Nyt puut alkavat olla aikalailla lehdettömiä, tosin meillä ei ole vielä routaa maassa. Joitakin tuulivahinkoja voi tulla.

Idokon mukaan esimerkiksi sähkökatkot ovat mahdollisia.

Talviaikaan vahinkoja odotetaan Idokon mukaan yleisimmin silloin, kun puuskat ovat noin 20 metriä sekunnissa. Tällaisia puuskia hän ennusti kuitenkin vain Lounaissaaristoon.

Alkuviikolla sataa

Idokon mukaan Suomessa on lämmin etelänpuoleinen virtaus viikon puoliväliin asti. Ajoittain tulee vesisateita.

Sunnuntaina maan länsiosassa voi olla poutaista, mutta pohjoisessa ja idässä voi vielä sadella.

Seuraava sadealue lähestyy maanantaina, ja koko maassa voi tulla hajanaisia sateita.

– Maanantai on varmaankin sateisin päivä, mutta vielä voi tiistainakin maan pohjoisosassa tulla sateita.

Idokon mukaan yölämpötilat eivät ole juurikaan päivälämpötiloja kylmempiä. Lämpötilat ovat kymmenen asteen tuntumassa melko laajalti maan etelä- ja keskiosissa. Pohjoisessa lämpötilat ovat viiden asteen tienoilla.

Poikkeuksellisen lämmintä

Idokon mukaan maanantaina sää on tavallista lämpimämpi ja yöstä saattaa tulla poikkeuksellisen lämmin. Pohjois-Pohjanmaalla, Kainuussa ja Pohjois-Karjalassa alin vuorokausilämpötila voi jäädä 7–8 asteeseen.

– Se on sitten jo tosi poikkeuksellista, että olisi niin lämmin yö, Idoko sanoi.

Ilmatieteen laitos kertoo verkkosivuillaan, että lämpenevät yöt vähentävät kuuran aiheuttaman tieliukkauden riskiä sekä yöpakkasia.

Lähiöinä kuuraliukkautta voi kuitenkin esiintyä paikoin maan keski- ja pohjoisosissa.