Trump pyytää tuomioistuinta palauttamaan Twitter-tilinsä ja viittaa vaateessaan myös äärijärjestö Talebaniin 2.10.2021 22:01
Neljälle syytteet virkarikoksesta Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen toiminnassa – syyttäjän mukaan kursseille osallistui alaikäisiä 2.9.2021 15:43
Esitutkinta VTV:n entisen pääjohtajan Tytti Yli-Viikarin rikosepäilyistä valmistui ja siirtyy syyteharkintaan – "Odotan syyttäjän näkemystä, en ole syyllistynyt virkarikokseen" 26.8.2021 17:11
Tytti Yli-Viikari valitti irtisanomisestaan hallinto-oikeuteen – valittanut aiemmin myös virasta pidättämisestä 13.8.2021 16:26
Yhdysvalloissa ensimmäiset kongressitalon mellakoitsijoista tunnustivat virkavallan väkivaltaisen vastustamisen 7.8.2021 6:18
Brasiliassa kymmenet tuhannet maansa riittämättömistä koronatoimista suivaantuneet lähtivät kaduille – vaativat presidentin asettamista virkasyytteeseen 25.7.2021 7:04
Poliisipartio sai ilmoituksen epäillystä rattijuoposta, auto kuului kollegalle – partio sai hovioikeuden mukaan kääntyä kotiosoitteesta pois selvittämättä kuljettajaa 13.7.2021 11:14
Supon ylietsivä teki Fennovoimaan liittyvän virkatehtävän esteellisenä, käräjäoikeus tuomitsi sakkoihin 8.7.2021 14:53
Eduskunnan kansliatoimikunta päättää hyllytetyn Yli-Viikarin irtisanomisesityksestä tänään 29.6.2021 1:52
Ilmasotakoulun entinen johtaja tuomittiin sakkoihin virka-aseman väärinkäyttämisestä – pyrki saamaan läheisensä testin uusituksi lentoreserviupseerikurssin haussa 24.6.2021 19:47
Suojelupoliisin ylietsivä oli syyttäjän mukaan esteellinen Fennovoiman ydinturvallisuuteen liittyvissä virkatehtävissään – miehelle vaaditaan sakkotuomiota 22.6.2021 19:05
Kahdelle poliisina työskennelleelle syytteet törkeästä perättömästä lausumasta tuomioistuimessa – liittyy Jari Aarnion tynnyrijuttuun 17.6.2021 12:05
Tarkastusvaliokunta: Yli-Viikarin toiminta on merkittävällä tavalla heikentänyt luottamusta ja VTV:n julkikuvaa 15.6.2021 13:41
Hus siirsi Hankinnat-yksikkönsä uuden johdon alaisuuteen, taustalla ongelmat hankintojen toteuttamisessa laillisesti 14.6.2021 20:05
Hovioikeus moittii: Poliisimies jatkoi painamista lähes koko painollaan, vaikka asiakas oli ollut aloillaan jo jonkin aikaa 10.6.2021 22:50
Eduskunta kiistää, että Yli-Viikari olisi hyllytetty mediapaineen takia – Näin kansliatoimikunta selittää toimien viivettä: "pääsihteeri ja muu kanslia jäivät harkitsemaan" 8.6.2021 16:27
SDP:n varapuheenjohtajaa, imatralaista kansanedustajaa Niina Malmia epäillään virkarikoksesta 8.6.2021 18:08
Syyttäjä vaatii Ilmasotakoulun entiselle johtajalle ankaraa sakkorangaistusta virka-aseman väärinkäytöstä 8.6.2021 11:11
Syyttäjä vaatii Ilmasotakoulun entiselle johtajalle ankaraa sakkorangaistusta virka-aseman väärinkäytöstä 8.6.2021 11:16
VTV:n Yli-Viikari HS:lle: Ilmapiiri tuntui talvella niin tuomitsevalta, ettei haastattelujen antaminen vaikuttanut hyödylliseltä 30.5.2021 6:47
Slovenian EU-puheenjohtajuus alkamassa myrskyisissä merkeissä, pääministeriä uhkaa virkarikossyyte 23.5.2021 14:24
Kittilän kuntapäättäjien uusien virkarikossyytteiden käsittely alkaa käräjillä – syyttäjän mukaan laittomuuksiin puuttunut hallintojohtaja syrjäytettiin 14.5.2021 4:15
VTV:n Tytti Yli-Viikari valitti hyllytyksestään hallinto-oikeuteen – Ei usko päätöksen perustuneen poliisitutkintaan 7.5.2021 16:05
VTV kiistää osan erityistilintarkastuksen havainnoista, aikoo "kiinnittää huomiota" pääjohtajan matkasuunnitelmiin 6.5.2021 16:49
Hovi antaa tuomion Kittilän kuntapäättäjien virkarikossyytteistä – käräjillä kaikki syytteet hylättiin 3.5.2021 10:57
Suojelupoliisin ylietsivälle syyte virkavelvollisuuden rikkomisesta ja ampuma-aserikoksesta 30.4.2021 16:12
KRP sai valmiiksi tutkinnan Huoltovarmuuskeskuksen työntekijöiden roolista epäonnistuneissa maskikaupoissa, kolmea epäillään luottamusaseman väärinkäytöstä 29.4.2021 12:59
Hallinto-oikeus: Teinipojalta korvauksia vaatineen poliisin irtisanominen ei ollut laiton 26.4.2021 15:07
Sairaalan työntekijä otti kunnolla rokulia Italiassa: ei käynyt töissä 15 vuoteen, mutta sai koko ajan palkkaa 22.4.2021 11:07
VTV:n pääjohtaja Tytti Yli-Viikari pidätetään virastaan keskusrikospoliisin rikostutkinnan ajaksi 8.4.2021 16:08
Eduskunnan toimikunta pidätti VTV:n pääjohtajan virasta rikostutkinnan ajaksi – Yli-Viikarin mukaan menettelyn todellinen syy julkisuuden paine 8.4.2021 20:44
Kittilän kunnan johto yritti ostaa kunnan piikkiin lakipalveluita, laskuja löytyi kunnanjohtajan pöytälaatikosta tämän eläköidyttyä – neljälle tuomio virkarikoksista 31.3.2021 17:44
Washington Post: Watergate-skandaaliin liitetty entinen FBI-agentti Gordon Liddy on kuollut 90-vuotiaana 31.3.2021 7:45
Käräjäoikeus antaa tuomion Kittilän kunnan laskutusjutusta – syyttäjän mukaan kuntapäättäjät yrittivät ratkoa Kittilän ongelmia ostamalla lakipalveluita ohi virallisen hankintaprosessin 31.3.2021 4:11
STT:n tiedot: VTV:tä koskevassa virkarikostutkinnassa epäiltynä pääjohtaja Yli-Viikarin lisäksi viraston lakiasiainjohtaja 30.3.2021 19:13
IL: Keskusrikospoliisi aloitti esitutkinnan Valtiontalouden tarkastusviraston toiminnasta 17.3.2021 16:27
Mies puukotti ex-puolisoaan ja lapsiaan Haagassa – kahta Helsingin kaupungin työntekijää epäillään virkarikoksesta 16.3.2021 15:57